22 tammikuuta 2013

Eläinlääkärin vakiasiakas täällä taas terve!

Käytiin taas tosiaan kontrollikäynnillä. Ihan näytti hyvältä ultrassa, kiviä oli taas ehkä puolet vähemmän viime kerrasta. Ja taas niitä joutu ettimällä ettiä. Eli ollaan hiljalleen menossa kohti sitä uraattikivetöntä elämää. Jatketaan kuitenkin samalla lääke ja ruokakuurilla kuin ennenkin, kattoo sitte jos sen lääkkeen vois jossain vaiheessa tiputtaa pois ja samalla ruualla jatketaan koko loppuelämän. Eläinlääkärin mukaan. Täytyy kattoa alanko sitä ite jossain vaiheessa kuitenki muuttaa raaka/kotiruokinnaks, mutta luulen että hengähdän hetken ennenkuin alan taas uutta showta pyörittää. Jos keräis vaikka vähän enemmän tietoa enste ennenko lähtee soveltaan.

Poika sai samalla rokotteet niskaan, kyllä tulee halvemmaks ottaa näin muun toimenpiteen yhteydessä kun rokotuksille tuli hintaa 26e kun esim ens kuussa ois joukkorokotustapahtuma, jossa rokotukset on 45e.

Ell teki myöskin yleistarkastuksen samalla ja sain käskyn alkaa harjata ton hampaita kun oli kuulema ikäänsä nähden epäilyttävän paljon hammaskiveä. Tällä menoo saadaan olla kuulema jo kahen vuoden päästä sitä mahdollisesti poistamassa (mä olin jo että mitä seuraavaks, anna tulla vaan kaikki. Sydämen sivuääniä? Löytyiskö vaikka allergiaa? Korvatulehusta? Tai epilepsiahan ois kiva?). Oikeestaan ymmärrettävää kun en oo tuolle pahemmin uskaltanu mitään luita antaa. Mutta täytyy käyä shoppailemassa sille vaikka se hammasharja ja -tahna ja opetella harjaan sen hampaat (jotka kunnon omistaja ois harjannu jo pennusta lähtien...) ja ostaa niitä kasvispohjasia puruluita. Ja voishan sitä PlaqueOffiaki testata. Kattoo nyt.

Nytku ollaan näitten kivien kans paremmalla puolella nii keräsin pientä koostetta meiän sairastelusta ja eläinlääkärikäynneistä. Tarkemminhan näistä löytää kun valitsee tuolta "uraattikiteet" tunnisteen, jokaisen käynnin oon tainnu tänne kirjata.

3.3.2012 Jali kotiutu.

3.4.2012 Tihentynyttä virtsaamista, virtsan seassa verta. Eläinlääkäriltä antibiootit ja kipulääkkeet tulehdukseen. Virtsanäytteessä näkyi jotain sakkaa.

13.4.2012 Kontrollinäyte+ultra -> uraattikiteitähän siellä. Siirryttiin Hill´s u/d ruokaan.

8.5.2012 Kontrollinäyte. Kiteitä yhä ja pH liian matala -> C-vitamiinikuuri.

27.5.2012 Kontrollinäytteessä ei kiteitä. C-vitamiinikuuri lopetetaan.

5.6.2012 Kiteitä sittenkin.

20.7.2012 Kontrollinäytteessä hieman vielä kiteitä. Outoja iho-ongelmia jo jonkun aikaa.

21.8.2012 Puhdas virtsanäyte.

26.9.2012 Toinen eläinlääkäri. Oisko ollu verta taas virtsan seassa. Virtsanäytteen lisäksi ultrattiin rakko, jossa olikin reilusti uraattikiviä. Allonoll-kuuri ja vaihto Royal Canin low purine ruokaan.

22.10.2012 Kivet rakossa hieman pienentynyt, lisättiin Allonoll lääkitystä. Iho-oireet alkaneet helpottaan.

22.11.2012 Kivet vähentyneet, jatketaan samalla tavalla.

22.1.2013 Kivet vähentynyt, tällä jatketaan...

Huh, ollaan me kyllä eläinlääkärillä rampattu.. Näköjäänsä joulukuu ainoo kk millon ei olla käyty eläinlääkärillä :D Jokohan me kohta alettais olla paremmalla puolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!